lauantai 22. toukokuuta 2010

New Look


Kuten jo aiemmin kerroin, kotiloman aikana sekä Nut että Rudi koki melkoisen muodonmuutoksen. Nutellan hailakka brunettius katosi ja tilalle tuli rrredhead. Alkushokki oli aika karmiva, mutta nyt oon hyvin tottunut uuteen päähäni ja uskon viihtyväni näissä hiuksissa vielä pitkään. Puolen vuoden aikana mun hiukset on olleet välillä rastoilla, välillä suklaanruskeat, sitten oman väriset blondeilla raidoilla ja nyt punaiset. Vaihtelu virkistää :) Värejä tilailen Smartbeautylta ja tähän punaiseen oon ollut tosi tyytyväinen, paitsi että päänahka meinas palaa värjäillessä... :) Plussaa siitä, että näitä ei ole testattu eläimillä.

No, entäs sitten koiraherra?

before
after

Rudin edellinen omistaja tarjoutui trimmaamaan tämän äijän. Karvakasan alta kuoriutui varsin nuorekas ja hoikka poika, vai mitä? Itsekin hämmästyin, miten Rudi muuttui trimmin ansiosta. Kyllä on nyt kevyt olla!

Oon ollut valtavan tyytyväinen tuohon trimmiin. Enää ei tarvii pelätä, että ukkeli saa lämpöhalvauksen lenkillä. Ei myöskään tarvii siivota joka päivä kuraa lattialta (huh!). Ja mitä ihmettä, sillähän näkyy jo kylkiluut liikkeessä :)

Ihan yhtä hämmästynyt olin, kun kävin kotona puntarilla. Oon valittanu koko kevään, että oon niin lihonut ja turvonnut ja yhtäkkiä vaaka vilauttaa -5kg edellisestä, parin kuukauden takaisesta punnituksesta. WHAAAT?? Ihmettelinkin, että miten mun housut on venyneet niin suuriksi... :)

Uus look antoi ainakin mulle pirteyttä kesään. Tykkään tykkään tykkään!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti