Merry Earth Hour!

WWF:n maailmanlaajuinen Earth Hour on täällä taas. Ota Eiffel-tornista mallia ja sammuta valot klo 20.30-21.30 tänään. Muistathan myös ilmoittautua häppeninkiin täällä.


Mä ajattelin tunnelmoida kynttilän valossa sen aikaa, kun jaksan :) Huomenna on raskas aamuvuoro edessä, että voi olla että tämä tyttö simahtaa jo ennen puol11 tänään :)

Tipusta asiaa.

Mun ja Rudin sopuisaa yhteiseloa on alkanut häiritä Phasianus colchicus, also known as aasialainen aitokana eli fasaani.

kuva täältä

Kotikaupunkimme valehtelematta vilisee fasaaneja. Tirppa on semmoinen maanvaiva täällä, että yleisönosasto- ja tekstaripalstoilla ei todellakaan jauheta koirankakasta ja teiden aurauksesta, vaan siitä, saako typerän fasaanin päälle ajaa ja kenen fasaani meukkaa takapihalla eniten.

No, mun pihalle ei taida fasaaneja pesiytyä. Mun salainen ase on fasaanikoira, tuttujen kesken Laulava Lintukoira (Rudi taitaa jodlauksen jalon taidon).


Siinä ei kuule paljon fasaani ehdi pesää rakentaa, kun tämä tomppeli tutkii ympäristön laserkatseellaan ja ryntää viattoman mutta varsin raivostuttavan siivekkään perään. Pelkkä fasaanin irvokas "Töttöröööööö!" saa Rudin ihan sekaisin. Auta armias, jos se sattuu oleen irti... siinä saa sitten itse jahdata umpihangessa koiraansa, joka hullunkiilto silmissä räkyttää kerrostalon takapihan kuusenoksalle paennutta soidinriekkujaa. As it happened today.

Muuten(kin) meillä oli oikein mukava ja tapahtumarikas päivä. Matkattiin keskustaan bussilla ja käytiin vähän asioilla, minkä jälkeen kaahattiin suloisen cottoninartun ovelle lenkkiseuraa odottelemaan. Harmi, että neitokainen on melkoinen tyranni, eikä leikkimisestä tullut mitään, mutta ainaki koirat sai liikuntaa ja omistajat raportoitua tuoreimmat juorut. :)

Ilta kuluukin sitten kokoonpanolla Nutella + Rudi + Agatha Christie + ungsäpple + Disney Love Songs. Relax :)

enchanted

Tiedät varmaan sen hurjan tunteen, kun jokin biisi tai leffa tai kuva kolahtaa ihan täysillä. Mulle kävi erään kirjan kanssa niin. Mä en yleensä jaksa lukea mitään muuta kuin hömppää ja ah-mulle-niin-rakkaita-dekkareita, koska tavallisesti mä luen rentoutuakseni. Oon selvinnyt yli kakskyt vuotta ilman telkkaria ja oppinut käyttämään tv:n katseluajat johonkin muuhun.. näin minusta tuli lukutoukka?

Eniveis, kun mun opiskeluihin ei juuri kuulu nyt mitään luettavaa, niin välillä voi iltaisin tarttua vähän painavampaan teokseen.. juuri nyt mulla on kesken Tommy Hellstenin Saat sen mistä luovut.

Aika helmee, kun tää Tommy on saanut paperille paljon ajatuksia, jotka sekavana sanattomana solmuna seikkailee mun päässä. Uskosta, elämästä, peloista... elämän paradoksaalisuudesta, joka jaksaa aina kiehtoa mua.

Ajattelin jakaa muutaman kappaleen tänne.. :)

"Rakkaudettomuus synnyttää aina pelon. Pelko syntyy sinne, missä ihminen on yksin, siis vailla rakkautta ja syvää yhteyttä toisiin. Ihminen, joka ei ole syvällisesti liittynyt kehenkään, joutuu elämään ainaisessa turvattomuudessa. Juuri pelko johtaa tarpeeseen hallita elämää ja kyvyttömyyteen elää sitä. Pelko tappaa elämän ja luovuuden, sillä pelon vallassa oleva ihminen ei uskalla tehdä virheitä. Virheet paljastaisivat hänen heikkoutensa, ja koska hän ei luota rakkauteen, hän ei kykene olemaan heikko."

" Usko on paljon enemmän kuin vain jonkin oppirakennelman totenapitämistä. Usko on elämistä siinä vakuuttuneisuudessa, että minua rakastetaan ja että minä en ole yksin. (---) Taivasten valtakunta on jotain mitä kaipaan syvästi. Syvällä olemuksessani on jotain mikä ei näytä löytävän kotia maan päältä. On kuin ihmisyydessäni olisi jotain mikä ei ole tänne tarkoitettu, jotain mikä viittaa johonkin muuhun. Sisälläni on tilaus taivasten valtakunnalle. Siksi siihen liittyy myös kotiin tulemisen tunne. Siellä löydän todellisen identiteettini. Siksi sanotaan, että ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. "

Lumottu löydettyään tuttuja ajatuksia sanoiksi puettuna.

It was a huge mistake to go to...

Juurikin näin! Mun piti mennä ihan vain vilkaisemaan KappAhlin uikkarivalikoimaa, mutta miten kävikään... Nut ryntäsi sovituskoppiin molemmat kädet vaatteita kahmien ja löysi kahdet unelmahousut... ja hei, mä INHOAN ostaa housuja! Ei vain ole olemassa alaosia, jotka pukis mua. Nyt mä löysin kahdet.

Mä oon pitänyt KappAhlia etnotätien kauppana ties kuin kauan. Sinnehän mulla ei siis ole menemistä, kun en halua antaa enempää aihetta uushippimaineeseen kuin mulla jo on. No, tänään tilata paukautin KappAhlin kanta-asiakaskortin, joka oikeuttaa mut -25% alennukseen. Taidan hakea toiset housuista pian kotiin mamin luo :D Opiskelijalla kun ei tuohta taskut tursua, niin tuommoiset alennukset tuleekin tarpeeseen!

Sitä paitsi, mua imarteli kovasti, kun niiden mitoituksen mukaan mahdun kokoon S. :)

sekavaa pohdintaa

Pahinta sinkkuudessa on tämä pohjaton yksinäisen tulevaisuuden pelko. Tai tuskinpa musta ikinä tulee varsinaisesti yksinäistä (kiitos ihanan ystävä- ja kaverilauman ja lemmikeiden), mutta ei mun oo silti hyvä olla yksin.

Pikkutyttönä mä haaveilin erakkoudesta. Mä näin silmissäni kiukkuisen akan, joka ratsasti metsämajaltaan kaupunkiin kerran kuussa täydentämään ruokavarastojaan. Mukana saattoi jolkuttaa koira tai pari. Tämä kulutushysteriaa ja ihmiskuntaa vihaava eukko herätti pelonsekaista kunnioitusta, missä ikinä liikkuikaan, ja palasi mielellään takaisin metsän suojiin. Weirdo. Ulkonäöltä naikkonen muistutti vähän Lucky Lukesta tuttua Calamity Janea :D

Kai mä oon siis aina ollut vähän sitoutumiskammoinen. Ja yksinäinen. Ala-asteella mun paras ystävä oli mun kani. Nykyisin se on sitte Jeesus. <3 Joinakin iltoina mä oon niin väsynyt ja iloton ja huolissaan, että mun rukous on vaan rakasjeesusautamua. Ja sekin tulee kuulluksi. Tähän päivään on päästy, aina on seuraava aamu valjennut. Joskus huonompana kuin edellinen, mutta aina silti armollisen Isän sylis.



Usko vaan on niin ihmeellinen juttu. Jotenki niin far away from reality, mutta silti tiukasti kiinni joka hetkessä.

Muttamutta... vaikka mä haluan miehen ja alkaa perustaa perhettä tulevina vuosina, mä haluan silti kasvaa vahvaksi ihmiseksi myös itsessäni. Mä en halua olla nainen, jonka itseisarvo riippuu miehestä. Tai toisaalta, urasta.

Mä tiedän, mitä mä haluan, mutta mä en tiedä silti, haluanko mä sitä. Sekavat on Nutella-paran ajatukset tänään.

The Dog Owner -Officially!

Koiranomistaja täällä hei!

Koeaika päättyi ja Rudi osoitti hyvin selvästi ottaneensa mut omaksi ihmisekseen, kun sen entiset omistajat kävi vierailemas täällä. HappyHappyJoyJoy! :D
Tällaisia iloisia uutisia :)


Eipä muuten tarvii enää pelätä, että nukkuisi pommiin.. Rudilla taitaa olla jokin sisäinen kello, jonka herättämänä se tuli aamulla vinkuun kuudelta sängyn viereen. Lenkkiaika :D Käydään aina kouluaamuisin 45 minuutin kävelyllä heti ekaks, niin että ukkeli jaksaa sitte odotella mua päivän. Saa nähdä, miten käy viikonloppuna, kun meikäakka ponkaisee sängystä ennen neljää aamuyöstä -työt kutsuu...! Onneks saan pikkusiskon kihlattuineen kyläileen, niin on pojalla seuraa aamulla, kun herää.

Huomennakaan en kaipailis mitään aikaista herätystä, vaan aattelin nautiskella vapaapäivästä nukkumalla pitkään. Sitten napataan bussi ja lähtään Rudin kans ostamaan sille uutta karstaa Mustista ja Mirristä.

Nukkumisesta päätellen, miten tuo kuorsaava karvainen otus herätetään? Se ois taas iltalenkin aika, eikä edes Petra tehoa.. ehkä Frolics-pussin rapina ;D

Piiloblondi siivoaa...

kuva täältä

Iskä-kulta antoi oivan vihjeen, miten paha haju saadaan irtoamaan keittiön altaasta, jonne kaveri on oksentanut. Osta kloriittia! Selvä, ostin kloriittia. Sain jopa yllättävän siivousvimman eilen illalla. Mikäpä sen parempi tapa viettää perjantai-iltaa kuin jynssätä sekä allas, vessan lavuaari ja pönttö että vieläpä suihkun kaakelit. No, pakkohan munkin on joskus siivota.

kuva täältä

Ajatus oli hyvä. Käyttöohjeet olivat hyvät ja vilisivät varoitusmerkkejä. Mutta piiloblondi ei niitä juuri ehdi lukemaan -käyttöohjeethan on niitä varten, jotka eivät tiedä, mitä tekevät.

Onneksi ei kädet syöpyneet. Onneksi en aivan pyörtynyt sinne kloriittikaasuihin or whatever se myrkky muodosti mun kylppäriin. Mut läheltä piti. Mua melkein pelotti. Oikeesti.

Mutta eipä haise oksennus enää. Ja mulla ei oo ikinä ollut näin valkoista vessan lavuaaria -se aivan hohtaa :)

kuva täältä.

Jännittävää, miten luonnolliselta tää koiranomistaminen tuntuu.
Kuin tätä olis tehnyt aina.
No niinhän mä oonkin :)


Kaikki on mennyt tähän mennessä hienosti, mistä kiitos kuuluu Rudille! Poitsu on käyttäytyny hyvin mallikkaasti -ei juuri hauku turhia ja osaa rauhoittua, kun on levon aika. Osas jopa odotella mua lääkäri + kauppa-käynnin ajan hienosti hiljaa. Mutta mistäs mä sitten koiruuden löysinkään?? Nukkumasta mun sängyssä!! Nou nou... Ei se mun nähden, mutta.. Nytkin se otti paikkansa tuosta mun vierestä ja siinä se köllöttelee. Saatiin tänään eräs herravieraskin, joka tykkäs vähän leikkiä Rudin kans :)

Mut on mulla huoliaki (ai kato ylläri!). No ei onneks mieshuolia, kun nää koirajutut menee aika usein semmosten epäkonkreettisten juttujen edelle.. :D Mieltä painaa meidän superupee kotikoira Dana, joka kuulemma masistelee nyt kotona. Kun mä asuin kotona, sen hoito oli suurilta osin mun vastuulla. Sitte meikätyttö otti ja muutti till utomlands. Danan maailmaan ei vain mahtunut, että mä olin vielä hengissä, kun palasin kotiin vieraileen kolmen kuukauden päästä. Sen jälkeenkin se on aina ollut enemmän tai vähemmän hämmentynyt, kun saavun kotiin. Mutta aina se osoittaa kiintymystänsä, kun tokenee shokistansa ja tunnistaa mut.

Tällä kertaa Dana todellakin halas mua. Halasi. Dana ei oo mikään sylikoira, vaikka se ei enää välttelekään läheisyyttä niin kovasti. Tiedätkö tunteen, kun jokin eläin tuntuu vaan sopivan sulle? Niin kuin itsesi malliseksi kulunut paita tai suosikkikenkäsi. Siltä musta tuntui hevoseni kanssa -meidän askeleet sopi yhteen täydellisesti. Danan halaus on samanlainen... meidän kaarteet ja muodot sulautuvat yhteen. Harmoniaa.

Ja kun mä lähdin, Dana tuijotti mua kulmien alta teatraalisesti mökötysasennossaan. Sä lähdet, mä jään, enää usko en elämään. HUOH. Jämeräksi border collieksi Dana osaa olla uskomattoman tunteellinen. Siitä matolta äiti sen löysi tullessaan kotiin myöhemmin. Ei, nyt ei häntä heilu. Elämä ei oo enää reiluu. Sillä on toinen, se jätti mut. Haluaisin vain olla kuollut! Voi pientä.

Mutta oikeesti, voiko se mennä näin? Että Dana tajuaa tilanteen ja on mustasukkainen?
Mä oon aina ollut sitä mieltä, että se koira on fiksumpi kuin mä.
Mikä ei tietenkään oo paljoa vaadittu piilobondin lemmikiltä.

We´ll be following the situation.. nyt aattelin katsoa, saanko sikeästi Joss Stonen rytmiin nukkuvan Rudin hereille. Jos kävis tunnin lenkillä ja samalla piipahtais hakeen mulle suklaata illaks. Tänään mä herkuttelen! Sitähän varten lomat on keksitty :)

"Tervetuloa", hän sanoi koiralle. "Tää ois nyt sitte sun koti."

May I present..

tässä on Rudi :)

Kävin kotikotona eli vanhempieni luona neljän päivän reissulla. Uijjuij miten nautin kotona käymisestä - kotona saa olla isolla porukalla, kun monesti meillä on kuusihenkisen perheemme lisäksi (plus elukat!) vielä pikkusiskojen poikakaverit käymässä. Leivoin synttäreideni kunniaksi mangobritan, jolla sitten herkuteltiin. Jääkaappi on täynnä ruokaa, mikä on taivaallinen näky tällaiselle rutiköyhälle opiskelijalle. Lisäksi kotona on aina jotain uutta ihmeteltävää, kun äiti sisustaa niin ahkerasti. Maalaisromanttisuus <3

Mutta Rudi oli toki iso syy kotivierailuun :) Kävin sen kotona kyläilemässä, vein sen pari kertaa lenkille ja yövyin yhden yön siellä -Rudi nukkui sängyn alla ja kissa kainalossa :)

Reilun kolmen tunnin matka tänne sujui leppoisasti autohullun otuksen kanssa. Iskä pelkäs, että koira sotkis penkit joko ulosteella, virtsalla tai oksennuksella ja kävi ostamassa suojapeitteen, mutta selvittiin perille ilman mitään eritteitä. :)

Koiruus on täällä melkein kuin kotona. Välillä se vähän vinkuu, mutta muuten sillä näyttäis kaikki olevan ok -ruoka maistuu, lenkillä on hauskaa ja omalle tutulle pedille voi köllähtää levähtelemään.

Mutta kyllä meillä on hurjasti hommaa ennenku meistä tulee hyvä tiimi... molemmin puolin on valtavasti opittavaa! Aloiteltiin jo tänään katsekontaktiharjoituksilla ja yksinolon opettelulla. Täytyy vaan muistaa edetä tarpeeksi hitain askelin, mikä voi kyllä olla hieman hankalaa munlaiselle hoppuilijalle!