Kesä ja kärpäset. Ja kaikki nuo rakastavaiset kävelemässä käsi kädessä kohti auringonlaskua.
Ikisinkulle tää aika on V-A-I-K-E-A. Voi huoh sentään, kun puristaa rintaa, vapisuttaa, silmät pullistuu päästä, iho kutisee, maha temppuilee, niiskututtaa ja päässä takoo kuin palokärki koputtelis mun hypotalamukseen reikiä. Oireet ei johdu siitepölyallergiasta. Vaikka itse asiassa, ehkä mä kärsinkin jonkinlaisesta allergiasta. "Enhaluaollayksintänäkesänä"-allergiasta.
Mun elämä on niin rikasta. Mulla on perhe, Rudi ja muut eläimet, ihania ystäviä, harrastuksia, opiskelu-ja työpaikat, kämppä, terve kroppa ja lahjoja moniin asioihin, Jeesus ennen kaikkea. Mut eipä musta silti tule epänormaalia, jos uskallan tunnustaa, että tarvitsen miehen ja kaipaan rakkautta... outoa, koska mä oon tottunut olemaan erikoinen ja poikkeava.
Ennen nautin täysin siemauksia tästä sinkkuudesta. Hei, saa katsella ketä haluaa (paitsi varattuja!) ja silti olla riippumaton ja itsenäinen. Enää mä en jaksa täysillä innostua siitäkään.
Mä haluan sut syömään mun luo brunssia sunnuntaina kokouksen jälkeen. Mä haluan tuntea rakkauden sua kohtaan mahan pohjassa ja varpaissa ja korvantaustoissa ja hiusten latvoissa asti. Mä haluan meidän soittelevan joka ilta. Mä haluan miettiä sun kanssa meidän tulevien lasten nimiä. Mä haluan ostaa sun kanssa auton ja traktorin ja kesämökin. Mä haluan luottaa suhun. Mä haluan sun lähtevän mun kanssa lenkille ja kastuvan lämpimässä kesäsateessa ja nähdä sun naururypyt, kun meistä tippuu vettä, koska sateenvarjo unohtui taas kotiin.
Mulla on ikävä sua, vaikka mä en edes tunne sua.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti